Virolainen sarjavalittaja haittaa apteekkien perustamista Espooseen
- Tietoja
- Kirjoittanut: Pauli Hyvölä
- Kategoria: 2022
Päivitetty tammi 05, 2022 11:56:02 ap YLE: Virolainen sarjavalittaja haittaa apteekkien perustamista Espooseen: "Valitukset ovat estäneet apteekkien perustamista esimerkiksi Espoossa, jossa on ollut pulaa apteekeista jo vuosia. Valittamista ei ole estänyt oman apteekin saaminen samasta kaupungista."
"Vuonna 2018 [naishenkilö Reet] Teng siirtyi Virosta Suomen apteekkialalle. Hän haki ja sai Valviralta laillistuksen proviisoriksi. Sen jälkeen hän laittoi täällä tuulemaan. Joulukuuhun 2021 mennessä Teng oli yrittänyt saada lupaa 26 apteekkiin Helsingistä, Vantaalta, Espoosta, Järvenpäästä, Hämeenlinnasta ja Lahdesta. Hallinto-oikeuteen hän oli valittanut 23 kertaa apteekkiluvista, joita hän ei ollut saanut. Joistakin luvista hän oli valittanut aina uudelleen, kun valvova viranomainen Fimea oli sen myöntänyt jollekin toiselle."
"Vauhtia [valitusten tehtailua] ei hidastanut se, että Tengille myönnettiin oma apteekkilupa Espooseen toukokuussa. Vaikka yhdellä ihmisellä voi olla lain mukaan vain yksi apteekkilupa, on Teng tehnyt senkin jälkeen valitukset yhdeksästä luvasta. Näistä kuusi Teng teki yhden päivän aikana heinäkuun lopussa."
Lue lisää: Virolainen sarjavalittaja haittaa apteekkien perustamista Espooseen
Helsingin käräjäoikeus jatkaa lakkojen murtamista
- Tietoja
- Kirjoittanut: Pauli Hyvölä
- Kategoria: 2022
Päivitetty tammi 21, 2022 4:52:15 ip Helsingin käräjäoikeus jatkaa lakkojen murtamista työnantajien puolesta: "Käräjäoikeus on rajannut UPM:n tehdaspaikkakuntien lämmöntuotannon ja vedenkäsittelyn Paperiliiton lakon ulkopuolelle. Metsäyhtiö UPM haki tätä turvaamistoimea Helsingin käräjäoikeudesta. Käräjäoikeus on antanut päätöksensä tänään perjantaina kuultuaan lakon molempia osapuolia.
Oikeuden päätöksen mukaan Paperiliiton on kahden miljoonan euron sakon uhalla lopetettava sellaiset työtaistelutoimet UPM:n tehtailla, jotka vaarantavat yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittiset toiminnot."
Lue lisää: Helsingin käräjäoikeus jatkaa lakkojen murtamista
Yhdysvallat luo markkinat kiristämällä
- Tietoja
- Kirjoittanut: Pauli Hyvölä
- Kategoria: 2022
Päivitetty tammi 23, 2022 12:13:58 ip Kuten tunnettua, USA on pakotteillaan ja pakoteuhallaan vaikeuttanut osin suomalaisomistuksessa olevan Nord Stream 2 -kaasuputken rakentamista ja nyt käytännössä estää sen avaamisen.
Se maksattaa nämäkin pakotteet muilla ja lisäksi korvaa vajeen omalla tuonnilla. Kyse on rosvoudesta, suoraan sanoen. Tässä tilanne 20. tammikuulta. Kuvassa on noin 20 kaasutankkeria matkalla Eurooppaan: Wivo.de.
Toinen esimerkki USA:n toimista on Kenian oman vaateteollisuuden romuttaminen. 80-luvulla maan vaateollisuudessa oli n. 500 000 työpaikkaa. Kenia halusi lopettaa käytettyjen vaatteiden tuonnin länsimaista, lähinnä USA:sta. Se ei onnistunut, koska USA uhkasi sanoa irti AGOA-kauppasopimuksen, joka puolestaan olisi lopettanut mm. Kenian kahvinviennin Yhdysvaltoihin. USA turvasi näin 20 000 työpaikkaansa Kenian 500 000 työpaikkaa vastaan.
Nyt Kenian vaateteollisuudessa työskentelee USA:n ja Maailmanpankin sääntelyn ja painostuksen seurauksena enää 20 000 ihmistä. 80 000 myy toreilla henkensä pitimiksi "kuolleiden ihmisten vaatteita" kuten kenialaiset näitä muualta tuotuja käytettyjä vaatteita kutsuvat.
Yle teki Halla-ahosta presidenttiehdokkaan
- Tietoja
- Kirjoittanut: Pauli Hyvölä
- Kategoria: 2022
Jopa jotkut hänen aiemmat äänekkäät kriitikkonsa näyttävät vaienneen. Ilmeisesti Halla-ahon Venäjän-viha on vedonnut heihin. Halla-aho on samalla myös Ukrainan tai ilmeisesti paremminkin ukrainalaisen kansallismielisen äärioikeiston ystävä ja ideologinen kumppani. Mutta kaiken rasismin, fasismin, islamofobian, raiskauspuheet ja väkivaltafantasiat - kaiken - saa anteeksi kunhan yhteisenä nimittäjänä on Venäjä.
Haastattelun lopuksi toimittaja päätti vielä kaikessa avuliaisuudessaan ilmoittaa Halla-ahon presidenttiehdokkuudesta kysymällä häneltä siitä. "Vastaan tähän jyrkästi, että ehkä", joka on suomeksi kyllä. Olisihan se joistakin tietenkin komeaa, kun saataisiin Suomeen ja koko maailmaan pitkästä aikaa ihan pesunkestävä mustapaita päämieheksi...
Blinken: Venäjä tulee käyttämään Ukrainassa biologisia, ydin- ja -kemiallisia aseita
- Tietoja
- Kirjoittanut: Pauli Hyvölä
- Kategoria: 2022
Päivitetty helmi 20, 2022 10:09:27 ap USA:n harrastama pelottelu on karannut Irakin sotaa edeltäneeksi valehteluksi. Väitettyjä kemiallisia aseita ei Irakista löytynyt. Nyt USA toistaa samaa kaavaa sellaisenaan. Puhe bio-, ydin- ja kemiallisista aseista ovat niin noloa ja läpinäkyvää, että suomalainen media on nähdäkseni viimeistä myöten jättänyt puolustusministeri Anthony Blinkenin puheet pois USA:n ja oman edes hataran uskottavuuden säilyttääkseen.
Muuten media toki haluaa toistaa USA:n sanomaa. "Blinken says Russian attack plans for Ukraine go beyond ‘conventional’ weapons. US Secretary of State’s remarks raise the possibility that Russia’s attack plans for Ukraine could include the use of nuclear, biological, or chemical weapons"
- Oppositiojohtaja ilman oppositiota
- SSAB:n terästehdas olisi Fennovoiman ydinvoimalan suurin asiakas
- Ukrainassa sotii kymmeniä vapaaehtoiskokoonpanoja vierastaistelijoineen
- Jussi Niinistö kollegastaan: "James Mattis on soturimunkki ja taistelukentän hullu koira"
- Biden: Yhdysvaltojen sotilaat eivät taistele Venäjää vastaan Ukrainassa
- Kenet tulee pelastaa?